Kunnes Pyhä Henki muuttaa mielensä?

Pastorin viran avaaminen naisille luterilaisissa kirkoissa on hiertänyt pitkään eri maissa ja eri luterilaisissa kirkoissa. Monissa kirkoissa, joissa pastorinvirka on avattu naisille, asia on edelleen kovasti jännitteinen, kuten Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Tämän kalenteriviikon yksi iloisimmista, mutta samalla myös surullisista uutisista tuli Australiasta. Siellä paikallisen luterilaisen kirkon kirkolliskokous (General Synod) torjui määrävähemmistön turvin pastorinviran avaamisen naisille. Iloinen asia on torjuminen. Surullinen asia on se, että siellä näytetään myllytettävän asiaa niin kauan kuin se menee läpi. General Synod on torjunut naispappeuden nyt jo viisi kertaa (2000, 2006, 2015, 2018 ja nyt 2023). Näyttäisi ikävä kyllä myös siltä, että myllytys jatkuu.  Seuraavaksi ilmeisesti koetetaan jonkinlaista "vilunki peliä". Kuinka kukaan voi luulla, että kaksi täysin erilaista virkakäsitystä voisivat elää rintarinnan yhdessä kirkossa, ilman että todellisuudessa olisi kuin yksi virkakäsitys eli nk. naispappeuden salliva sellainen?

Tästä toimintatavasta tulee Deja Vú -olo Suomen evankelisluterilaisen kirkon vastaavaan prosessiin. Evankelisluterilainen kirkko ensin torjui nk. naispappeuden kolme kertaa (1963, 1976 ja 1984), kunnes vuonna 1986 määrävähemmistö oli pienentynyt tarpeeksi ja pastorinvirka avattiin naisille.

Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiaisen mukaan "[a]postoliseen yksimielisyyteen ja konsiiliseen periaatteeseen kuuluu sana: 'Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi..' (Apt 15:28) - ei siis 'Pyhä Henki ja minä olemme nähneet hyväksi..'. Olisiko viisasta odottaa uutta, yhteistä kirkolliskokouksen päätöstä tässä avioliittoon vihkimisasiassa ja mennä siihen saakka kirkkojärjestyksen mukaisesti, kuten piispat ovat meitä yhteisesti ohjeistaneet?" (Kotimaa -blogi 8.9.2016)

Turtiaisen sanat kuvaavat, ovat oiva esimerkki siitä miten nämäkin sanat "Pyhä Henki ja me" ovat tyhjentyneet. Pakko on todeta, että Suomessa jouduttiin odottamaan neljänteen kertaan ennen kuin "Pyhä Henki" ilmeisesti muutti mielensä. Mitenköhän kauan joudutaan odottamaan Australiassa? Mitenköhän kauan Suomessa odotetaan virallista avioliittokäsityksen muutosta? Ihmiset kun eivät näytä muuttaneen mieltänsä, mikäli nämä kaksi ovat päättämisen osallistuneet. Jumalan tahdolla ei enää merkitystä, ainakaan jos se löytyy Raamatusta.

Taustalla on siis, niin kuin aina, Raamattu kysymys: Mitä Raamattu merkitsee kirkolle? Onko se Jumalan sanaa, jonka mukaan kaikki oppi, elämä ja käytäntö on ohjattava? Vai onko se jotakin muuta, joka redusoituu jonkinlaisen "virikekirjan" asemaan?

Silloinen Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen lähetysjohtaja Pekka Huhtinen totesi jo vuosia sitten Sanansaattaja -lehdessä seuraavaa: "Tämän synodaalikokouksen [Arkkihiippakunta] perusteella raamattuargumentaatiolla ei avioliittoasiassa ole enää keskeistä roolia, jos roolia lainkaan. Raamattu ei ole enää auktoriteetti. Ei ihme, että tämän jälkeen päädytään luomisjärjestyksen vastaiseen avioliittokäsitykseen ja sen markkinoimiseenkin. Tunne ja kokemus ovat ottaneet Raamatun aseman. Tämän maailman esityslista kirkolle on pitkä, loputon." Tämä havainto tosin oli pitkälti totta jo 30 vuotta aikaisemmin, kun pastorinvirkaa avattiin naisille.

Ainoa kestävä perusta on kuitenkin Raamatun, Jumalan sanan, perusta. Vain sille rakentaen voi kestää pystyssä, vain sille rakentaen pelastuu iankaikkiseen elämään.

***

Blogia päivitetty 18.2.2023 Kuvan ja joiden kirjoitus/kielioppivirheiden osalta.