Baylogia

Moni media uutisoi tämän vuoden Euroviisuista, mutta tuntuu, että itse laulukilpailua isommat otsikot sai aivan kaikki muu kuin itse laulukilpailu. Israel, Irlannin esitys jne. Ja sitten oli tämä " Ensimmäistä kertaa Euroviisut voitti julkisesti ei-binäärinen artisti ". Tottakai voi aina kysyä, että miksi tämä nyt on taas niin tärkeää LAULUKILPAILUSSA? Ja sitten päätyä kysymään: ei-binäärinen -- siis mikä? Tiedän kyllä mitä sanoilla "ei-binäärinen" yritetään sanoa. Enkä millään lailla halveksi ketään ihmistä. Jokainen ihminen on sanoinkuvailemattoman arvokas jo sillä perusteella, että Jumala on luonut hänet ja Kristuksessa lunastanut hänet. Kuitenkin on jotenkin surkuhupaisaa, että kun yritetään välttää olemasta mies tai nainen, niin määritellään itsensä mieheyden ja naiseuden -- "binäärinen" järjestelmä -- kautta. Ei-binäärit ihmiset eivät siis edelleenkään olisi mitään ilman miehiä ja naisia, joita he eivät omien sanojensa mukaan kuitenkaan ole.  Kysyä k

Äitiys on vähän joka näkökulmasta arvokasta. Keksitkö edes yhden, josta äitiys ei olisi arvokasta? Yhteiskunta ei pärjää ilman äitejä ja perheitä. Meitä ei olisi ilman äitejä edes olemassa, jokaisella meistä on äiti. Silti äitiys on todella ala-arvostettua nykypäivänä. Harvoinpa, jos koskaan, ketään rohkaistaan äidiksi, pikemminkin päinvastoin. Kotiäitiydestä on tullut ala-arvostettu kummajainen, vaikka se olisi ensimmäisinä vuosina lapselle parasta. Kotiäitiys on alipalkatuin työ. Äitiyden parasta tukiverkkoa, perhettä, romutetaan joka puolelta ( uutena ilmiönä nk. itseelliset äidit ja nk. kumppanuusvanhemmuus ovat framilla kaiken muun päälle ), vaikka isän ja äidin muodostama ydinperhe on kaiken perusyksikkö. Äitiyttä pohditaan sairautena . Jopa pelkkää sanaa äiti ollaan kadottamassa virallisesti käytetystä kielestä . Esimerkkejä riittää. Tämä kaikki on surullista.  Jos sukelletaan vähän syvemmälle, niin äitiys on erottamaton osa sitä, mikä tekee ainutlaatuisella tavalla naise

Uudenlainen isän ja äidin ydinperheen purkamiskampanja näyttää olevan menossa mediassa. Kuin sieniä sateella pompsahtelee juttuja nk. kumppanuusvanhemmuudesta (ks. esim. tämä ja tämä ) ja itsellisistä äideistä, jotka tarvitsevat " vain siittiöt, ei miestä ". Tämä kuvan mukainen juttu on erittäin surullinen esimerkkitapaus. En tunne Neaa, enkä tiedä hänestä mitään, enkä puhu nyt kenestäkään yksilöstä. Puhun ilmiöstä ja myös siitä viestistä minkä media myös otsikoinnillaan antaa. Nykyihmiset somessa (ja muutenkin) eivät kuitenkaan surullisen usein lue kuin otsikot, eli saavat vain tiedon Neasta, joka ei tarvitse kuin "siitiöt, ei miestä". Tässä Nean jutussa näyttäisi olevan kuitenkin poikkeuksellisen rehellisesti myös se puoli joka on tämän kirjoituksen pointti: Ensin todetaan optimistisesti: " Hän on aina halunnut olla äiti. Kun kaikki muut elämänpalikat vaikuttivat olevan kunnossa perheenlisäystä varten, Korhonen päätti, että hän ei jää odottelemaan sopivan mi

Joona Räsänen pohtii Lääkärilehden kirjoituksessaan syntyjä syviä otsikolla " Pitäisikö raskaus tulkita sairaudeksi? ". Pitäähän filosofian ja bioetiikan tutkijoidenkin jotakin pohtia, mutta nyt on kyseessä mielenkiintoinen kirjoitus. Pohdinpa itsekin pikkuisen Räsäsen kirjoituksen äärellä. Räsäsen mukaan miehen siittiösolu on patogeeni ja naisen raskaus on sairaus. Eikö tästä seuraa se, että kaikki ihmiset, Räsänenkin, ovat sairauden jonkinlaisia pysyviä lopputulemia? Eli rinnastaako Räsänen itsensäkin vaikkapa halvaukseen, kuolioon tai johonkin muuhun mikä ei toimi normaalisti tai on jopa tuhoutunut? Eli johonkin ei-toivottavaan? Tästä seuraa kysymys: Eikö tällainen "ei-toivottava" pitäisi "hoitaa", jos mahdollista? Esimerkiksi kuolioon mennyt raaja amputoida?  Ja eikä tässä vielä kaikki. Jos kerta mies tuottaa ja levittää vaarallisia patogeenejä, niin eikö tällainen vaarallinen eliö (siis Räsänenkin) pitäisi jotenkin poistaa kuvioista naisten turvallisu