Baylogia

Suomen kristillisessä kentässä on herännyt jälleen keskustelu teologiasta, kristinopista. Tällä kertaa Roomalais-katolisen kirkon ja luterilaisen kirkon kristinopista. Keskustelua on käyty vähän aikaisemmin  Kujalla -podcastissa  ja  Oikeasti luterilainen -podcastissa . Tänä kesänä Uusi tie -lehden sivuilla (pääkirjoitus 19.7, Miikka Nummenpään vastine 11.8 ja samassa lehdessä Leif Nummelan vastine Nummenpäälle) ja viimeisimmäksi Katolista hapatusta -blogissa ja siihen vastineen kirjoittaneen Timo Laaton blogissa rukoilevaisten nettisivuilla.  Tällaiseen keskusteluun suhtaudun kahdella tavalla: Ensiksi , on erittäin surullista, että kristityt joutuvat olemaan erimieltä keskenään. Vielä surullisemmaksi menee, jos asiat eivät voi "riidellä", vaan aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin (esittelemässäni keskustelussa näin ei liene käynyt, mutta se on silti surullisen yleistä). Ei ole ollenkaan hyvä asia jos kristityt riitelevät millään tasolla, etenkään nykypäivänä, kun kristit

  Suomen evankelisluterilaisen kirkon Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki puhui viime viikonloppuna Suomen Raamattuopiston hengellisillä syventymispäivillä otsikolla "Samaan maaliin". Seurakuntalainen.fi otsikoi puhetta käsittelevän jutun otsikolla " Piispa Salomäki: ”Voisimmeko tehdä niin, että emme suostu hajaannukseen, vaan teemme yhdessä työtä saman päämäärän eteen?” ". Vaikka isona päämääränä otsikon mukainen ajatus olisikin jokaiselle kristilliselle yhteisölle tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen, niin Seurakuntalaisen jutun esille nostama metodi tälle pyrkimykselle on vähintäänkin arveluttava. Ydinsisältö Salomäen metodissa yhteydelle näyttää tiivistyvän seuraavaan suoraan sitaattiin Salomäeltä: " Ehkä emme löydä kaikessa yhteistä ymmärrystä, ja välillä tulee riitaa, mutta jos voimme siihen yhteen katsoa, että Jeesus on Herra, niin siitä jo muodostuu joukkue, jolla on yhteinen päämäärä ." Tämä kuulostaa Uuden testamentin valossa ihan hyvältä, mu

Lähetysjärjestö Kylväjän lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen kirjoitti seurakuntalainen.fi -sivustolle blogin otsikolla " Vieraanvarainen luterilaisuus on lähetyksen kolmas tie tiukan puhdasoppisuuden ja liberaalin kristillisyyden välillä ". Luterilaisena pastorina ja teologina tähän on pakko tarttua, koska olemme niin jännän äärellä, että en ennen ole kuullut "vieraanvaraisesta luterilaisuudesta" kolmantena tienä tässä asiayhteydessä. Mistä sitten on kyse, ja mitä siitä voisi ajatella? Vielä ennen kuin menen itse Kääriäisen blogin analysointiin, niin totean kaksi asiaa :  Ensiksi haluan sanoa, että vieraanvaraisuushan on raamatullinen hyve ja jokaisen kristityn on hyvä olla vieraanvarainen (jopa "tiukan puhdasoppisen" luterilaisen), etenkin Kristuksessa pyhiä kohtaan. Kirjoittaahan apostoli Paavali: "Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta" (Room. 12:13).  Toiseksi , jos tekisin omasta näkökulmastani tulkinnan, mitä on viera

Olen viime aikoina kuunnellut Juha Ahvion mielenkiintoista opetusta Augsburgin tunnustuksesta ja vähän tuoreempaa sellaista hänen Johdatus Dogmatiikkaan -kirjaansa perustuen. Ahvion opetus on ollut hyvää ja rakentavaa ensimmäisen uskonkohdan  alueella, mutta kalvinistisuus (ehkäpä ' Heidelbergilaisessa muodossaan '?) puskee esiin etenkin kolmannen uskonkohdan alueella. En välittäisi blogitasolla liikaa puuttua Ahvion opetukseen, koska Ahvio on tehnyt paljon hyvää työtä vuosien mittaan analysoidessaan monia ensimmäisen uskonkappaleen asioita (jossa häntä monessa arvostan) ja hän kuuluu toiseen kirkkoonkin, mutta Ahvion opetus Augsburgin tunnustuksen artiklasta X - Ehtoollinen  ikävä kyllä katkaisi kamelin selän. Ahvion opetus Augsburgin tunnustuksen kaste- ja perisynti -artikloista ovat sen verta hyviä, että melkein lähetin eräälle kaverille viestin vetääkseni osan Ahvio -kritiikkiäni takaisin (olihan niissäkin joitakin epämääräisyyksiä ja ennen kaikkea mitä jätettiin sanomatt