Baylogia

Anna-Stina Nykänen kirjoitti 19.2 Helsingin sanomiin taidejutun seksuaalisesta häirinnästä kuvataiteessa otsikolla " Väinämöinen otti opikseen ". Jutun laadusta kuvataiteen suhteen maallikkona en osaa sanoa, mutta teologin näkökulmasta juttuun oli eksynyt selkeä virhe. Nykänen kirjoittaa: " Esimerkiksi venetsialaisen renessanssimaalarin Jacopo Tintoretton (1518–1594) maalauksissa on usein tämä asetelma. Tunnetuin niistä on Susanna ja vanhukset, jonka viaton nimikin tuntuu hullulta, kun keskiössä on alaston nainen ja kaksi irstasta ukkoa vaanii häntä. Susanna ja vanhukset perustuu Raamatun tarinaan, jossa nuori nainen on päästä hengestään, mutta lopulta arvovaltaiset ahdistelijat saavat ansionsa mukaan. " Virhehän on siinä, että tarina Susannasta ja vanhuksista/vanhimmista ei kuulu Raamattuun, vaan Raamatun ulkopuolelle apokryyfisiin Danielin kirjan lisäyksiin. Tämä Nykäsen virhe on nyt vain hassu virhe, joka selittyy sillä, että ei ole ymmärrystä edes kirjakokoelm

Seta vetoisia nk. "sateenkaaripajoja" on järjestetty ja järjestetään tänä vuonna Helsingin kouluissa. Niitä on markkinoitu pakollisina kaikille oppilaille . Koko ajatus sateenkaaripajoista on omituinen, mutta tämä markkinointi "pakollisena" on suorastaan valheellinen.  Ei ole olemassa mitään opetussuunnitelmaa, joka edellyttäisi tällaisen sisällön opettamisen. Voimassa oleva opetussuunnitelma toteaa aiheesta seuraavaa: " Perusopetuksen tehtävänä on osaltaan ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa. Perusopetus kannustaa yhdenvertaisesti tyttöjä ja poikia eri oppiaineiden opinnoissa sekä lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Jokaista oppilasta autetaan tunnistamaan omat mahdollisuutensa ja rakentamaan oppimispolkunsa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. " ( Opetussuunnitelman perusteet 2014 , s. 18, korostuksen minun) Asiayhteydessään lukien sukupuolen moninaisuus ei edes tässä opetussuunnitelm

  Tänään on tuhkakeskiviikko ja tänään alkaa kristillinen paastonaika, kuten idässä sanotaan, suuri paasto, joka kestää 40 päivää aina pääsiäiseen saakka. Mitä sitten on paastoaminen? Onko se vain jokin "pimeään keskiaikaan" kuuluva jäänne, tai jotain mikä olisi pitänyt jättää uskonpuhdistuksessa Roomalais-katoliseen kirkkoon? Kreikkalais-katolisesta (tai ortodoksisesta) kirkosta idässä ei mitään tiedetä tai ainakaan välitetä. Paastoamisesta tulee usein mieleen juuri jokin askeettinen munkki- tai nunnaelämä luostarissa, jota sitten yllättäen jotkut nykyihmiset toteuttavat "terveellisenä elämäntapana", vailla sen syvempää merkitystä. Paastoamisen ei kuitenkaan tarvitse kohdistua ollenkaan syömiseen, vaikka näin onkin usein kristillisessä perinteessä ollut. Paastoamisen merkitykset ovat paljon syvempiä, jopa Raamatun mukaan. Nykypäivän kulutusyhteiskunta, jopa kerskakulutus, ja ylipäätään aineellinen- jopa ylenpalttinen hyvinvointi kutsuvat suorastaan meitä välillä pa

" Tyttöjä orjuutetaan yhä seksityöhön Intiassa uskonnon varjolla vuosikymmeniä kiellon jälkeenkin ", kertoo otsikko. Uutissuomalaisen monessa lehdessä julkaistu juttu kertoo devadaseista, eli seksityöhön uskonnon varjolla orjuutetuista tytöistä tai naisista. Uutissuomalaisen mukaan devadaseja edelleen pakotetaan palvelutehtäväänsä prostituoituna. "Devadasismi" näyttäisi olevan osa monimuotoista hindulaisuutta, jossa tytöt/naiset enemmän/vähemmän vapaaehtoisesti (tai pakotettuna) omistautuvat temppelipalvelukseen. Tähän temppelipalvelukseen kuului mm. laulamista ja tanssimista jumalille... sekä sitä temppeliprostituutiota. En tunne hindulaisuutta hirveän hyvin ja tällainen muoto siitä on vieläkin vieraampaa. Jään vain miettimään, että onko kyseessä on ollut alunperin ihan kunnioitettava palvelutehtävä hindulaisessa temppelipalveluksessa, johon oikeasti on menty vapaaehtoisena? Palvelutehtävä, johon on sitten kertynyt päälle kaikenlaista todella ikävää (myönnettävä to

  Otsikon mukainen kysymys tulee aina välillä vastaan. Mitä siihen voisi esimerkiksi sanoa? Näkökulmia on monia, miten kysymystä voisi lähestyä. Raamatun näkemystä omasta sisällöstään käsittelin vähän jo blogissa " Raamattu satukirjako? Raamatusta ja kaanonista ", se on yksiselitteisesti Jumalan sanaa ja siksi korkein auktoriteetti. Tämä ei varmasti tuollaisen kysymyksen esittäjää tyydytä millään lailla, mutta siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Aivan kuten Joseph Ratzinger toteaa kirjassaan Johdatus Kristinuskoon , silloin on jo kylvetty epäillys siitä, että voisiko ehkä sittenkin olemassa Luoja, joka voi ilmoittaa itsensä? Raamatun kestävyys ja uskottavuus monien ja taas monien ihmisten elämässä on kestänyt jo tuhansia vuosia ja tämä itsessään on jo jonkinlainen argumentti Raamatun puolesta. Raamatun historiallisuudesta voidaan esittää myös koko joukko muitakin argumentteja kuten: - Väite Raamatun todistuksen luotettavuudesta, kuten vaikkapa evankeliumit silminnäkijä todistuks

  Santeri Marjokorpi kirjoitti mielenkiintoisen blogikirjoituksen otsikolla " Kasteiden romahdus ja kirkon tulevaisuus ". Tässä blogissa muutama ajatus tästä monessa hyvästä kirjoituksesta. Marjokorpi kirjoittaa jälleen hyvää analyysiä Suomen evankelisluterilaisen kirkon tilasta ja koska tähän kirkkoon kuuluu edelleen yli 60% suomalaisista, niin myös epäsuoraan suomalaisen kristillisyyden tilasta. Toisin kuin monesti aiemmin Suomen teologisen instituutin työtekijöiden taholta, niin nyt Marjokorpi uskaltaa pikkuisen miettiä hyvän tilanneanalyysin lisäksi myös miten eteenpäin. Tästä olen erittäin iloinen. Messuyhteisöistä puhuminen lienee se mitä juuri nyt uskaltaa puhua, mutta siitä on lyhyt matka alkaa kutsua näitä messuyhteisöjä seurakunniksi. Marjokorpi kirjoittaa: " Käytännössä jo nyt hengellinen elämä pitkälti nivoutuu suurilla paikkakunnilla jumalanpalvelusyhteisöjen ympärille olivat nämä sitten evankelisluterilaisen kirkon sisällä tai sen ulkopuolella. Erilaiset ju

Pastorin viran avaaminen naisille luterilaisissa kirkoissa on hiertänyt pitkään eri maissa ja eri luterilaisissa kirkoissa. Monissa kirkoissa, joissa pastorinvirka on avattu naisille, asia on edelleen kovasti jännitteinen, kuten Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Tämän kalenteriviikon yksi iloisimmista, mutta samalla myös surullisista uutisista tuli Australiasta. Siellä paikallisen luterilaisen kirkon kirkolliskokous (General Synod) torjui määrävähemmistön turvin pastorinviran avaamisen naisille. Iloinen asia on torjuminen. Surullinen asia on se, että siellä näytetään myllytettävän asiaa niin kauan kuin se menee läpi. General Synod on torjunut naispappeuden nyt jo viisi kertaa ( 2000, 2006, 2015, 2018 ja nyt 2023 ). Näyttäisi ikävä kyllä myös siltä, että myllytys jatkuu.  Seuraavaksi ilmeisesti koetetaan jonkinlaista "vilunki peliä" . Kuinka kukaan voi luulla, että kaksi täysin erilaista virkakäsitystä voisivat elää rintarinnan yhdessä kirkossa, ilman että todellisuud

Luterilaisten mukaan korkein auktoriteetti kaikelle kirkon elämässä on Raamattu, Jumalan sana, Jumala oma ilmoitus itsestään ja tahdostaan. Sola Scriptura - yksin Raamattu - sanotaan. Luterilaiset tunnustuskirjat muotoilevat asiat seuraavalla tavalla: "Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava."  Tällekin varasin edellisessä blogikirjoituksessa . Tällöin usein nousee kysymykseksi, missä tällainen oppi Raamatussa on, mitä kirjoja edes kuuluu Raamattuun, Raamatun kaanoniin, jolla siis olisi tällainen auktoriteetti? Onko kaikki sittenkin vain kirkon tai paavin auktoriteetin varassa? Päättikö kirkko mitkä kirkot kirjat päätyivät Raamattuun? Raamatussa itsessään on jo selkeästi näkyvillä, että on olemassa selkeä kirjallinen auktoriteetti, joka on "totuus", joka on Jumalan sana. Tätä auktoriteettia usein kutsutaan "Kirjoituksiksi". Kirjoitukset ovat jotakin aivan eri kategoriaa kuin mikään H/hengen ilmoi

Suomessa on keskusteltu jo vuosia monista sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin liittyvistä asioista. Viimeisin käänne suomalaisessa kontekstissa on nk. translain hyväksyminen eduskunnassa 1.2. Suomen kirkollisessa kentässä jonkinlaisen myrskyn nostatti Kirkkohallituksen virastokollegion lausunto tätä translakia silmällä pitäen. Lausuntoa on arvosteltu monesta näkökulmasta (ks. esim. Karimies , Pöyhönen , Tarvainen ja Räsänen ) ja moni on vaatinut Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispoilta kannanottoa lausunnon huonosta teologiasta ja itse asiasta teologian näkökulmasta (Jari Jolkkonen kirjoitti jotakin , mutta ei varsinaisesti ottanut kantaa lausunnon teologiaan). Kannanoton puuttuessa Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Santeri Marjokorpi kirjoitti mitä evankelisluterilainen kirkko opettaa translaista .  Marjokorven kirjoitus on ihan hyvä luterilaisen teologian näkökulmasta. Ainoa puute siinä on nähdäkseni se, että siinä ei viitatta ollenkaan Raamattuun, vaikka taustall