Baylogia

  Pari päivää sitten Iltasanomat julkaisi omituisen uutisen otsikolla " Hercule Poirot ja neiti Marple syyniin – dekkari­klassikoista poistettiin loukkaavaa kieltä ". Joku voisi ajatella, että ei tässä mitään, saahan noin tehdä. Joku toinen voisi ajatella, että ei tässä vielä mitään, jotkut toimivat vain erilailla (ja näin halua[isi]n itsekin ajatella). Kuitenkin mikäli kehitys jatkuu tällaiseen suuntaan (tämä ei ole ainoa esimerkki ilmiöstä, ks. esim. patsaiden kaatamiset ), mihin useammat merkit viittaavat, niin vestigia terrent .  Sain vihdoin viime kesänä luettua George Orwellin klassikko kirjan 1984 . Se on kuvaus eräänlaisesta dystopiasta, eräänlaisesta vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, jossa moni asia on kovin erilailla kuin toivoisi. Mutta missä moni asia on ikävän paljon samalla lailla kuin nykypäivän keskusteluissa, jopa tapahtumissa. Kansankunnan muisti on historia. Jos historiaa muutetaan, kuten Orwellin kirjassa jatkuvasti tehtiin, niin sillä on pelottavat seurau

                                                         Kovaa vauhtia lähestyvän Marian ilmestyspäivän kunniaksi nostan pöydälle kysymyksen neitsyt Marian ikuisesta neitsyydestä. Pahoittelut lukijalle, paljastan jo nyt, että minäkään en tiedä kysymykseen vastausta, mutta tärkein sanottavani onkin, että kukaan muukaan nykyajassa elävä ihminen ei tiedä tähän kysymykseen vastausta. Pikemminkin, ehkäpä joidenkin korvissa hurja väitteeni kuuluu: Tällä tiedolla ei ole kristinuskon kannalta oikeastaan mitään merkitystä. Sillä on merkitystä ainoastaan silloin, jos Marian ikuista neitsyyttä käytetään materiaalina todella hurjalle ja jopa ongelmalliselle opetukselle neitsyt Mariasta (mariologiasta) ja sitä kautta jopa kristinopista. Tärkeintä on tunnustaa, että Jeesus Kristus todella syntyi neitsyt Mariasta sovittamaan meidän syntimme, ja näin Maria todella on Jumalan synnyttäjä. Marian myöhemmällä avioelämällä ei ole niinkään merkitystä. Seuraavaksi kuitenkin ainoan varman auktoriteetin, eli R

Suomenkielellä on ilmestynyt uusi Raamatun tekstikritiikkiä esittelevä populaari teos Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia . Sen ovat kirjoittaneet teologian tohtori ja tubettaja Ville Mäkipelto sekä teologian maisteri ja tohtorikoulutettava Paavo Huotari. Kirjan sisällön voisi kirjoittajien näkökulmasta tiivistää, niin kuin he tekevät kirjan esipuheessa, seuraavasti: “ Kirjamme sisältö kumpuaa suurelta osin akateemisesta tekstikriittisestä tutkimuksesta, jonka harjoittajia molemmat kirjoittajat ovat. Esittelemme kansantajuisesti suomeksi monia sellaisia vanhimmissa käsikirjoituksissa havaittavia muutoksia, joita tekstikriittinen tutkimus paljastaa. Muutokset voi yleisesti jakaa tahattomiin virheisiin ja tahallisiin muokkauksiin, ja kirjamme keskittyy erityisesti viimeksi mainittuihin. Kirjurien tekemiin tahallisiin muokkauksiin perehtyminen osoittaa, että mitään muuttumatonta pyhää tekstiä ei ole koskaan ollut olemassakaan. ” (s.4) Kirjoittajat kuitenkin esittelevät vain

Olen kummastellut median taipumusta käsitellä uskontoja, mutta etenkin kristinuskoa, voittopuolisesti negatiivisesti. Oma vaikutelmani on, että aina kun löytyy jokin suunnilleen järkevä syy nostaa joku kristitty tai kristinusko tikun nokkaan negatiivisessa valossa, niin se usein käytetään. Oli syy sitten jonkun kristityksi tunnustautuvan törttöily tai jokin tuore tutkimus, joka asettaa kristityt tai kristinuskon kyseenalaiseen valoon. Vielä ikävämpää tästä tekee se, että jos vaikkapa jonkun kristityn maine puhdistuukin tai tutkimus korjaakin itseään, niin tästä ei uutisoidakaan enää ainakaan yhtä näyttävästi. Tämä median itsensä korjaavuus tai sen nihkeys toki pätee monessa muussakin kohtaa. Esimerkiksi tästä voisin nostaa vaikkapa tutkimuksen vuodelta 2015, jonka mukaan uskonnollisten perheiden lapset olisivat muita itsekkäämpiä. Tästä uutisoi Suomessa esimerkiksi Helsingin sanomat  ja Yle . Yle otsikoi jopa "Tutkimus: Uskonnollisten perheiden lapset ovat muita ilkeämpiä".

Tänään vietetään kansainvälistä naisten päivää. Aikaisemmin en hirveästi jaksanut välittää erilaisista miesten-, naisten- ja lastenpäivistä, koska ajattelen, että jokainen ihminen on Jumalan luomana ja lunastamana korvaamattoman arvokas, ja siksi enemminkin pitäisi joka päivä pitää esillä jokaisen ihmisen ihmisarvoa. Viime vuosien kehityksen takia olen kuitenkin joutunut tarkistamaan tätä näköalaa. Naista ja naiseutta on poljettu alas niin kovaa, eikä vain poljettu, vaan sekin mitä pidetään naisellisena on viety liian usein karseaan suuntaan. Kehityksen huippuna varmaankin on tuore nk. translaki, joka ei oikeastaan tee mitään muuta kuin polkee naisten (ja lapsien) oikeuksia (ja mahdollisesti jopa nk. transsukupuolisten oikeuksia). Monesti on nykyaikana ihan aiheesta sanottu, että mieheys on kriisissä, mutta on se naiseuskin. Kuka uskaltaa enää olla oman arvonsa tunteva omanlaisensa nainen, vajoamatta siihen ajatteluun, että minun täytyy toteuttaa itse itseäni, "voimaantua", v

Uusi tie -lehdessä oli kuukausi sitten (3.2) mielenkiintoinen haastattelumuotoinen juttu ehtoollisyhteydestä otsikolla "Keneltä voin ottaa leivän ja viinin?". Jutussa haastatellaan kahta viidesläis -taustaista pastoria ja teologian tohtoria Eero Junkkaalaa ja Niilo Räsästä. Haastattelussa on asetelmana se, että Räsäsen edustaa tiukempaa ja Junkkaala avarakatseisempaa tulokulmaa ehtoollisyhteyteen. Räsänen edustaa minun silmääni varsin linjakasta käsitystä ja Uuden tien heterogeenisen lukijakunnan huomioon ottaen juuri enempää ei varmaankaan uskaltaisi Kansanlähetyksen työntekijä sanoa. Ehkäpä ainoa esiin nostamisen arvoinen kritiikki Räsäsen näkemyksille on se, että hän ei ole huolellinen sanoissaan. Räsäsen näkemystä jutussa referoidaan seuraavalla tavalla:  " Ehtoollisen jakaa seurakunnan kutsuma paimen, jolle on uskottu erityistehtävä Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijana. (1. Kor. 4:1) Paimen jakaa säänöllisesti Jeesuksen omille 'heidän ruokaosansa'. (Luuk