"Sinä et ole arvokas"
Jälleen puhutaan "ihmisoikeuksista". Pitää olla ihmisillä oikeus tapaa, tai siltä se ainakin minun silmiini näyttää. Oikeus elämään on ihmisoikeus, mutta millä perusteella on lupa tappaa, tapettiin sitten kohtuun lapsia tai riistettiin oma henki?
Kesäkuun alun aikana on kohtuvauvan surmaa vaadittu ihmisoikeudeksi ilmeisen hyvässä mielipidekirjoituksessa. Hyvässä, koska se on julkaistu niin monessa Suomen eturivin sanomalehdessä (ks. esim. Kaleva, Keskisuomalainen, Turun Sanomat ja Hämeen Sanomat). Mutta onko nk. abortti ihmisoikeus? Onko lupa tapaa ihmisoikeus? Entä jos sinun äitisi olisi päättänyt tappaa sinut? Karuinta tässä kirjoituksessa on kuitenkin se, että sen on kirjoittanut Plan internationalin työntekijä, lastenoikeuksia ajavan järjestön työntekijä.
Näinkö ne lastenoikeuden toteutuvat?
Useampi sanomalehti on ottanut kantaa myös nk. eutanasian puolesta. Kysynkin, voiko tässäkään tapauksessa olla ihmisoikeus tai jotenkin osa välttämätöntä valinnanvapautta saada lupa tappaa?
Julkaisematon mielipidekirjoitus:
Kyse on ihmiselämästä ja -arvosta
Hämeen Sanomat otti kantaa eutanasiakeskusteluun 20.5 haluamalla laillistaa sen, mutta kuitenkin rajaten käyttöä. Hämeen Sanomille “pääkysymys on ihmisen itsemääräämisoikeus elämänsä loppuvaiheessa.” Ja ikään kuin ennakoiden vasta-argumenttia myös todetaan: “Väitteet eutanasian hallitsemattomasta leviämisestä ovat manipuloivaa propagandaa. Ei eutanasia ole elämää suurempi kysymys.”
Kysymyksessä on nimenomaan elämää suurempi kysymys, koska eutanasia päättää ihmiselämän. Esimerkit maista, joissa eutanasia on laillistettu kertovat karulla tavalla, että niissä on siirrytty tästä “elämän loppuvaiheen” eutanasiasta lähes rajoittamattomaan eutanasiaan. Koska, kuten Hämeen Sanomatkin toteaa “sietämättömän kivun määrittäminen on kuitenkin kovin henkilökohtainen kysymys.” Kysyä siis sopii: Kuka määrittää mikä ja mistä johtuva kipu on “sietämätöntä”? Vai onko kaikki kipu sietämätöntä, jos joku niin sanoo?
Kyse on kaltevasta pinnasta. Esimerkiksi Benelux-maissa eutanasia hyväksyttiin tiukoin ehdoin, mutta vähitellen ehdot ovat väljentyneet. Eutanasian sai esimerkiksi 20-vuotias nainen, joka kärsi seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamista traumoista. Hollannissa myönnettiin vuonna 2010 masennuksen takia kaksi eutanasiaa, vuonna 2015 luku oli jo 56. Kaltevan pinnan trendi on aivan selvä. Eutanasia ei siis ole useinkaan ainoastaan parantumattomasti sairaiden “hoito”, vaan esimerkiksi Oregonin tilastojen mukaan vuodesta 1997 tähän päivään 89% eutanasioista syynä on ollut “alentunut kyky osallistua elämän nautinnolliseksi tekeviin aktiviteetteihin”.
Eutanasiaa on esitetyillä kriteereillä mahdoton rajata. Lopulta kuitenkin kyse on siitä, että eutanasian laillistaminen asettaa kyseenalaiseksi jakamattoman ihmisarvon. Jos eutanasialla ryhdytään hoitamaan esimerkiksi mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä, vammaisuutta ja lopulta kansantaloutta (hoidot ovat kalliita), silloin ihmisarvo ei ole enää jakamaton.
****
Kysyä siis sopii: Eikö ihmiselämä ole arvokas, miksi oikeus elämään on ihmisoikeus? Oletko sinä ylipäätään arvokas? Ja jos sinulla on oikeus elämään ja/tai sinä olet arvokas, niin millä perusteella?
Edelleen, kuten niin monta kertaa aiemminin, väitän että ilman Jumala, ilman kristinuskon arvopohjaa me emme ole kukaan arokkaita, eikä meidän elämämme ole minkään arvoinen. Olemme vain sattuman oikkuja. Mutta koska Jumala on olemassa, niin on sekä sinulla että minulla on jakamaton, sanoinkuvailemattoman suuri arvo. Sinä todellakin olet Jumalan luomana ja lunastamana äärettömän arvokas, eikä kukaan saa sinua surmata.
Jos olet erimieltä, niin kerroppa kommentteihin, miksi sinä olisit arvokas tai sinulla olisi oikeus elää ilman Jumalaa?
Minä kerron kun kysyit:
VastaaPoistaAloitetaan hyötyetiikalla.
1. Olen arvokas, koska kätteni jäljet tuottavat lisäarvoa yhteiskunnalle. Auraustyössä olen avannut väylät niin että infra toimii, ja kriisipuhelimessa olen ollut osaltani ehkäisemässä itsemurhia. Mielisairaalassa olen kerran lääkinnyt hullua, joka uskoi olevansa Jumala. En tässä yhteydessä avaa mitä hän Jumalalla tarkoitti, mutta vaara oli siinä, ettei hän
a) tunnistanut,
b) tunnustanut,
c) arvostanut
muiden rajoja.
Mikään persoonallinen ei ole minua tähän pakottanut, eikä mikään persoonallinen ole siten määritellyt näitä nimenomaa minun persoonallisiksi arvoiksi. Minulla on ollut toimintavapaus vapaan tahdon puitteissa eli
a) vapaus tehdä jotakin (kuten kriisipuhelin, auraustyö, hoitajan työ)
b) vapaus jättää jotakin tekemättä, kuten muiden johdatuksessa oleminen, tai rukoilu.
Tämä on siis hyötyetiikan mukaista ihmisarvoa, ja vastaus samalla, miksi olisin arvokas. Ihmisenä tuotan lisäarvoa yhteiskunnalle, joten olen siinä mielessä arvokas.
Jatketaan metafilosofialla:
2. Käsitteestä "arvo" voidaan keskustella eri tavoin. Ekonomisella kielenkäytöllä voisin sanoa, etten halua kuolla, koska koen elämäni arvokkaana. Jos joku pakottaa minua aseella uhaten antamaan lompakkoni, luultavasti annan sen, koska henkeni on liian kallis suhteessa lompakon ssältöön. Tällä tavalla henkeni on kallis eli arvokas. Lompakko ei ole niin kallis eli arvokas. Yksi on arvokkaampi kuin toinen. Ekonomisella kielenkäytöllä.
Voin myös kokea oloni arvokkaaksi subjektiivisessa mielessä. Kun toinen kohtelee minua hyvin, tarjoaa vaikkapa teetä, saatan kokea oloni arvokkaaksi. "Ai, sinä teit minulle teetä, pidät minua arvossa, kiitos paljon."
Nämä kaikki ovat minulle mahdollisia, vaikka en henkilökohtaisesti tunne Jumalaa, enkä tiedä hänestä muuta mitä ihmiset väittävät hänestä tietävän.
Ihmettelen syvästi heitä, jotka pitävät ihmisen kärsimystä arvona. Sopii kysyä, mitä lisäarvoa he tarjoavat ihmiskunnalle, ja mitkä ovat sen kustannukset?
Kiitos Joonas kommentistasi!
Poista1. Perustat siis arvosi siihen mitä teet. Tai yleisemmin perustat ihmisarvon sille, mitä ihminen tekee muiden hyväksi. Eli loppujen lopuksi minun näkökulmastani ihminen ei ole arvokas, vaan se on arvokasta (tai sitten ei ole) mitä ihminen tekee. Arvokkuus siirtyy pois ihmisestä, tekemisen tulokseen. Tällöin ihminen ei ole arvokas, vaan tekemisen tulos on arvokas. Tällöin periaatteessa robottikin (tai mikä muu tahansa) on yhtä arvokas, jos se hyödyttää yhteiskuntaa. Ihminen olisi korvattavissa vaikkapa robotilla, eikä tällainen "arvokkuus" poistuisi tai vähenisi, mutta ihminen lopettaisi olemasta.
Minulle kuitenkin nousee tästä kysymys: Entä jos työnlaatuni ei olekaan hyvää? Tai jos sinun työnlaatusi ei ole hyvää? Oletko silloin arvoton tai vähempi arvoinen? Kuka päättää millainen tekemisen tulos on arvokasta?
Tiivistetysti: ihminen ei ole jakamattoman arvokas, vaan ainoastaan, jos hänen tekemisensä tai työnsä tulosta arvostetaan. Eli mikä tahansa voi olla arvokas, jos olio tekee jotakin arvokasta.
2. Jälleen siirrät ihmisen arvon johonkin muualle itse ihmisestä. Eli olet arvokas, koska itse ajattelet olevasi arvokas. Entä jos masennut, tai lievemmässä määrässä ahdistut, tai jos sinulla on vain paha päivä? Menetätkö silloin arvosi, jos et koe siinä hetkessä olevasi arvokas?
Ajatuksissasi todellinen ihmisarvo on näkökulmastani korkeintaan siinä, että joku keittää sinulle teetä. Mutta siinäkään et kerro, keittikö tämä toinen sinulle teetä mistä motiivista käsin. Jos hän antoi sinulle teetä sen takia, että sinä olet rakas, antoi sen sinulle mistään sinusta riippumattomasta syystä, niin olemme jo lähellä ihmisarvoa.
Nykyinen kivunlievitys on niin hyvällä tasolla, että erittäin harvoin lääkkeet (huumeet) loppuu kesken. Silloinkin voidaan "nukuttaa" odottamaan kuolemaa. Jos alamme arvottaa ihmistä ihmisen tekojen tai ominaisuuksien pohjalta, niin milloin tahansa joku voi luokitella tekomme tai ominaisuutemme roskaksi eli päättää että päivämme saa päättää. Jollei ole ihmisarvoa, niin voi käydä kuin Kansallissosialistisessa Saksassa juutalaisille ja muutamalle muulle ihmisryhmälle.
Summa summarum: Et ikävä kyllä onnistunut luomaan ihmisarvoa tai perustelemaan sitä, miksi elämäsi olisi arvokasta.