Uskonnonvapaudesta

"Tyttöjä orjuutetaan yhä seksityöhön Intiassa uskonnon varjolla vuosikymmeniä kiellon jälkeenkin", kertoo otsikko. Uutissuomalaisen monessa lehdessä julkaistu juttu kertoo devadaseista, eli seksityöhön uskonnon varjolla orjuutetuista tytöistä tai naisista. Uutissuomalaisen mukaan devadaseja edelleen pakotetaan palvelutehtäväänsä prostituoituna. "Devadasismi" näyttäisi olevan osa monimuotoista hindulaisuutta, jossa tytöt/naiset enemmän/vähemmän vapaaehtoisesti (tai pakotettuna) omistautuvat temppelipalvelukseen. Tähän temppelipalvelukseen kuului mm. laulamista ja tanssimista jumalille... sekä sitä temppeliprostituutiota. En tunne hindulaisuutta hirveän hyvin ja tällainen muoto siitä on vieläkin vieraampaa. Jään vain miettimään, että onko kyseessä on ollut alunperin ihan kunnioitettava palvelutehtävä hindulaisessa temppelipalveluksessa, johon oikeasti on menty vapaaehtoisena? Palvelutehtävä, johon on sitten kertynyt päälle kaikenlaista todella ikävää (myönnettävä toki on, että monissa uskonnoissa hedelmällisyys, ja hedelmällisyyden [usein] jumalattaret, palvonta kohteina "vaativat" prostituutiota -- en kuitenkaan haluaisi lähteä väittämään ilman tietoa, että näin olisi ollut alunperin hindulaisuudessa).

Tällaisten hirveiden asioiden äärellä omat ajatukset kääntyvät nopeasti uskonnonvapauteen ja sen vaikeaan monimutkaiseen kenttään, josta vain tyhmä yrittää sanoa jotakin lyhyessä blogitekstissä. On selvää, että kannatan uskonnonvapautta. Väittäisin jopa niinkin kärjekkäästi, että jokaisen ajattelevan ja järkevän ihmisen tulisi kannattaa. Ja on näkökulmastani selkeää, että Suomessa negatiivisen uskonnonvapauden korostuminen positiivisen uskonnonvapauden kustannuksella on huolestuttavalla tasolla, kun näiden tulisi olla tasapainossa. Intiassa kuitenkin näyttäisi olevan eri asia kyseessä.

Minulle yksi ongelma pohtia tätä aihetta on siinä, että puhun kristinuskosta nimenomaan "uskona" ja muut uskonnot ovat "uskontoja", tässä on iso ero. Toki minulla on taustalla vakaumus siitä, että kristinusko on oikein ja Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Sekä se, että kristinusko on ainoa "uskonto", joka ankkuroituu joka kohdassa historiaan, todellisiin tapahtumiin. Mutta tälle on muitakin perusteita. Todella moni uskonto, jos niitä kirjaimellisesti noudatetaan, sallii väkivallan muodossa jos toisessa. Vaikkapa nyt tämä "devadasismi" ja islamin jihadismi nyt konkreettisina esimerkkeinä (toki tähän on saman tien sanottava, että onneksi suurin osa hindulaisista tai muslimeista eivät ota uskontojaan kirjaimellisesti). Tässä kuitenkin tullaan tarkalle rajapinnalle: Mikä on vielä tervettä uskonnon harjoittamista ja mikä sitten ei enää ole? Esimerkiksi poikien ympärileikkaus ei välttämättä vahingoita poikaa mitenkään (jopa Suomessa tehdään tätä suomalaisille, hoitotoimenpiteenä tietyissä tapauksissa), mutta tyttöjen ympärileikkaus taas nähdäkseni selkeästi vahingoittaa tyttöä (ymmärrän kyllä "jalon" tausta-ajatuksen tämän tavan taustalla, mutta pidän sitä silti vääränä). 

Totta kuitenkin on, että ihmisiä vahingoitetaan uskonnon varjolla täysin surutta, eikä esimerkiksi käsketä rakastamaan vihollista tai olemaan tekemättä aviorikosta, toisin kuin kristinuskossa. Sanoisin mielelläni jopa niin hurjasti, että kristinuskon tapa elää on monessa todella hyvä tapa elää ja mahdollistaa suurimman onnellisuuden. Eikö maailma olisi paljon parempi paikka, jos kukaan ei tappaisi, varastaisi, tekisi aviorikosta, lausuisi väärää todistusta lähimmäisestä jne. ?

Jos nyt nostetaan tuo kysymys seksin harjoittamisesta tikunnokkaan Uutissuomalaisen jutun innoittamana, niin kuinka moni on valmis väittämään (ja millä perusteella), että ihmiselle syvimmiltään ei olisi parasta seksin harjoittamisen säästäminen avioliittoon ja avioliittojen pitäminen elinikäisinä? Jumalan Raamatussa tarjoama järjestys on viisas: "mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi". Eli ensin mies (!) luopuu isästään ja äidistään. Sitten vastan liittyy (liimaantuu) vaimoonsa (avioliitto). Ja vasta sitten he tulevat "yhdeksi lihaksi" (mikä toki on muutakin kuin seksiakti, mutta myös sitä; tämä kaikki siis jo ennen syntiin lankeemusta, silloin kun ei vielä ollut muita ihmisiä). 

Jos jonkun tekee mieli vedota vaikkapa järjestettyihin avioliittoihin kristillisen kirkonkin historiassa (ja niistä seuranneisiin ongelmiin), niin tähän voisi sanoa nopeastikin kaksia asiaa: Ensiksi abusus non tollit usum ("väärä käyttö ei kumoa oikeaa käyttöä"). Toiseksi naisellakin olisi kovasti mukavampi olla avioliitossa, jos miehet noudattaisivat kristinuskon opetusta: "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta" (Ef. 5:25). Siinä on rima asetettu kohtuu korkealle.

Tottakai ihmisellä täytyy olla vapaus olla uskomatta Jumalaan/jumaliin tai olla harjoittamatta uskontoa sinällään. Pakko ei ole hyvä motivaattori mihinkään. Mutta ihmisellä täytyy olla vapaus myös uskoa Jumalaan/jumaliin ja harjoittaa uskontoa. Toki jokaisen soisi uskovan kristinuskon Jumalaan, koska se olisi monin verroin parempi kuin mikään, mutta tämä ei muuta itse asiaa. Ihmisellä ei kuitenkaan voi olla oikeutta vahingoittaa ilmiselvällä ja vakavalla tavalla toista ihmistä, edes uskonnon varjolla. On oikeus uskoa Jumalaan, mutta ei toisen ihmisen vahingoittamisen kustannuksella.

Ongelmaksi tässä nousee se, miten määritellään kriteerit sille, mikä on "vahingoittamista" ja mikä "ilmiselvää"? Minä sanoisin että mennään kristinuskon mukaan, se on verrattomasti muita parempi tie, mutta monissa kulttuureissa kristinusko on marginaalissa ja näissä on toimittava toisin. Oma blogin aiheensa joskus voisi olla se, miten ihmiset kuitenkin toimivat ympäri maailmaa, monessa moraalikysymyksessä suunnilleen samalla lailla. Kristinuskolla on tähän vastaus. Onko muilla maailmankatsomuksilla?

Oma kysymyksensä sitten on, mikä on missäkin "maan tapa", se miten siellä eletään? Tässäkin tullaan tarkalle rajapinnalle. Selviö on, että Suomessa on paljon hyvinkin eri lähtökohdista ajattelevia ihmisiä. Toimeen kuitenkin pitäisi tulla, eikä tehdä elämää liian vaikeaksi. Kulttuuriin kuuluu tietyt tavat, eikä ne siten ole automaattisesti uskonnonharjoittamista. Suomessa vähintään yli 500 vuotta on ollut kristillinen kulttuuri, joka yhä (kaikista pyristelyistä huolimatta) vaikuttaa monessa tottumuksessa ja tavassa tässä yhteiskunnassa. Uskonnonvapaus kysymyksessä, vaikkapa koulumaailmassa (mutta muutenkin), tullaan siihen kysymykseen, että mikä on suomalaisuutta, mikä on suomalaista kulttuuria? Miten täällä eletään, että ei olisi ihan tylsää, jos kaikki mahdollinen, mikä voisi aiheuttaa herneen nenään vetämisen, poistettaisiin (mielenkiintoinen juonne tässä on se, että isossa kuvassa esimerkiksi koulujen juhlat ja uskonnonopetus eivät enää pitkään aikaan ole olleet "tunnustuksellisia")? Mikäli kristillinen kulttuuri ei ole se miten eletään, niin mitä tilalle? Kuka päättää siitä? Ja millä kriteereillä?

Tämä vaikuttaa myös keskusteluun uskonnonvapaudesta.