Nostetaan naiseus arvoonsa

Tänään vietetään kansainvälistä naisten päivää. Aikaisemmin en hirveästi jaksanut välittää erilaisista miesten-, naisten- ja lastenpäivistä, koska ajattelen, että jokainen ihminen on Jumalan luomana ja lunastamana korvaamattoman arvokas, ja siksi enemminkin pitäisi joka päivä pitää esillä jokaisen ihmisen ihmisarvoa.

Viime vuosien kehityksen takia olen kuitenkin joutunut tarkistamaan tätä näköalaa. Naista ja naiseutta on poljettu alas niin kovaa, eikä vain poljettu, vaan sekin mitä pidetään naisellisena on viety liian usein karseaan suuntaan. Kehityksen huippuna varmaankin on tuore nk. translaki, joka ei oikeastaan tee mitään muuta kuin polkee naisten (ja lapsien) oikeuksia (ja mahdollisesti jopa nk. transsukupuolisten oikeuksia). Monesti on nykyaikana ihan aiheesta sanottu, että mieheys on kriisissä, mutta on se naiseuskin.

Kuka uskaltaa enää olla oman arvonsa tunteva omanlaisensa nainen, vajoamatta siihen ajatteluun, että minun täytyy toteuttaa itse itseäni, "voimaantua", viis siitä, mitä tästä ympäristölle seuraa kunhan olen itse onnellinen ja hyvinvoiva. Kuka uskaltaa olla nainen toisiaan täydentävässä elinikäisessä parisuhteessa (puhumattakaan avioliitossa) mieheen? Yksilö- ja ulkonäkökeskeinen kulttuuri jyllää. 

Toisaalta, jos oletkin maskuliininen nainen, niin aletaan kyselemään "transhengessä" oletko sittenkin mies, tai ihan vähintään lesbo? Näin ainakin saataisiin eri toimielinten naiskiintiöt kuntoon, riittää että riittävän moni mies uhrautuisi määrittelemään itsensä naiseksi. 

Naiseus supistuu käsittämättömiin stereotypioihin, joista on yritetty naisasianliikkeissä päästä eroon koko niiden historian ajan. Naiseuden rikas- ja monipuolinen spektri kutistetaan johonkin homogeeniseen viritykseen. 

Nykymaailmassa ei enää arvosteta sitä, että nainen pukeutuu naisellisen arvokkaasti, itseään jokaiselle tarjoilematta. Kauniin elegantisti. Naisellista on ymmärtää, että miehenkin näkökulmasta naisellisempaa ja kiinnostavampaa lopulta on se, että ei näe ihan kaikkea. Itsensä paljastaminen ei ole naisellista, vaan naisellisuutta tuhoavaa.

Äitiyskin on kriisissä. Usein nykyään tunnutaan ajattelevan, että äitiys ei ole naisellista. Imetyksestä "kärsineet" "roikkorinnat" olisivat jotenkin epänaiselliset tai epäseksikkäät. Naiseuteen kuuluvasta luonnollisesta asiasta tehdään jotakin naiseutta halventavaa.

Kuka edes haluaisi olla äiti, kun sitä ei arvosteta juuri kenenkään toimesta? Yhteiskunta, media, pintaliitokulttuuri. Kaikki ovat kärjistetysti äitiyttä vastaan. Ja silti mietitään ja ollaan huolestuvinaan syntyvyyden laskusta. Politiikassa puhutaan jatkuvasti siitä, miten pitää laittaa rahaa siihen ja tähän. Kunnat, valtio, koulut, opettajat, viranomaiset. Juuri kukaan ei puhu isistä, äideistä, perheistä, kodeista. Missä on puhe vanhempien vastuusta ja tehtävistä? Nuorten pahoinvointikin yritetään ratkaista näennäisesti ties miten, mutta ei nähdä tai tunnusteta sitä, että ongelmat palautuvat pitkälti vanhemmuuden purkautumiseen ja perheiden hajoamiseen. Sekä miehillä että voisi sanoa nyt ennen kaikkea naisilla on oma tärkeä paikkansa.

Moni asia tekee nykypäivänä äitiydestä käytännössä patologista, vaikka kyseessä on jotain, mikä tekee naisesta ainutlaatuisella tavalla naisen. Raskaus ja synnyttäminen ei ole naisen keholle mikään "vikatila", joka täytyisi jotenkin "korjata". Pidettiin siitä tai ei, naisen keho on suunniteltu niin, että nainen on hedelmällinen, voi tulla raskaaksi ja voi synnyttää.

Kuka nostaisikaan naiset ja naiseuden, äidit ja äitiyden, niille kuuluvaan sanoinkuvailemattomaan arvoonsa? Kuka sanoisi jokaiselle naiselle, että sinä olet arvokas naisena, sinä olet arvokas vaimona, sinä olet arvokas äitinä?

Oma väitteeni on, että nainen ei todella pääse todelliseen arvoonsa muuta kuin Jumalan Raamatussa antamassa kehyksessä. Se ei ole jotenkin alistava tai nöyryyttävä kehys, vaan ansaitsemattomaan arvoon nostava ja hyvässä elämässä ja hyvässä naisellisuudessa tukeva kehys.