Jumala määrittää rakkauden -- onneksi

Yksi alkukesän myrsky vesilasissa on ollut se, että Eija Nivala Ylivieskan seurakunnasta "vihki poikansa avioliittoon toisen miehen kanssa." Yksi viimeisimmistä puheenvuoroista on Apu-lehden haastattelu, josta sitaatti tapahtuneestakin on.

Ajattelin, että en puutu millään lailla tapahtuneeseen, eihän siinä sinällään ole edes mitään uutta auringon alla, enkä halua puuttua toisen kirkon tai toisen kirkon jäsenten toimintaan. Kunnes 16.6 oli Hämeen sanomissa Rauno Lahden kolumni otsikolla "Tänä kesänä ihmisillä rauha, eikä ainakaan ihan pohjattoman paha tahto". Rauno Lahti toi asian pelikentälleni, jatkaen samaa argumentaatiota kuin Apu-lehti ja Nivalatkin.

Apu-lehden jutun ingressi on paljon puhuva: "Eija ei halua olla anarkistinen sateenkaaripappi, vaan toimia Raamatun syvimmän sanoman mukaan ja tukea rakasta poikaansa sekä tämän puolisoa." Kuitenkin Eija vihkimällä siirtyi "anarkistipappien" joukkoon. Hän rikkoi evankelisluterilaisen kirkon tunnustusta (Raamattu ja luterilaiset tunnustuskirjat; kirkkolaki 1§ ja kirkkojärjestys 1§) ja järjestystä (kirkkojärjestys 1. luku 1§, 2. luku 18§ ja 5. luku 6§) vastaan. Tämän hän myöntää itsekin: "Tiedän täysin, mikä on kirkon kanta, enkä halua tehdä sitä tyhjäksi. Tiedän tehneeni vastoin kirkkojärjestystä ja siinä mielessä väärin, Eija sanoo." 

Nämä eivät tietysti Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa merkitse mitään.  Kirkon sääntöihin katsotaan korkeintaan hyvin valikoivasti, omaa etua pönkittääkseen, enkä siihen mene sen enempää. Huomioni sen sijaan kiinnittyy ilmaisuun "vaan toimia Raamatun syvimmän sanoman mukaan". Mitä sitten on tämä "Raamatun syvin sanoma"? Nivala jatkaa myöhemmin haastattelussa: 

"– Suurin niistä on rakkaus, Eija lausuu Uudesta testamentista tutut sanat." Varmaan Nivala on tässä oikeassa, mutta mitä on rakkaus?

Mitä on rakkaus? Jos sanomme, että se on sitä mitä kukin haluaa sen olevan, teemme rakkauden tyhjäksi. Teemme rakkauden merkityksettömäksi. Silloin kukaan ei voi sanoa mitä on rakkaus. Jos joku pieksee aviopuolisoaan ja tämä pieksennän kohde ajattelee, että tämä ei ole rakastamista, niin hän on väärässä. Hän on väärässä, koska toisesta se saattaa hyvinkin olla rakastamista. Nivala viittaa kuitenkin Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen lukuun 13 ja jakeeseen 13: "Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus." Mitä sitten Paavalille on rakkaus?

Kun lukee 1. Kor. 13, niin selviää: "Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa". Tässä on jo varsin hyvä määritelmä. Kun vielä lisää Paavalin kirjeestä roomalaisille luvusta 13 sanat: "Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." Näiden kahden Raamatun kohdan äärellä olemme jo todella hyvän rakkauden määritelmän äärellä. Väitän, että jos kaikki rakastaisivat näin, niin kaikilla olisi sanoin kuvailemattoman hyvä olla. Mutta jotain silti jää puuttumaan, vaikka oikeastaan se jo sisältyy näihin.

Ajatellen Apu-lehden juttua ja Eijan Nivalan toimia, niin kaksi kohtaa Paavalin sanoista nousee tärkeiksi, mitä tulee rakkauteen, siis tässä tapauksessa erityisesti hänen poikaansa kohtaan: 

Ensiksi on rakkautta sanoa, että "älä tee huorin" (οὐ μοιχεύσεις). Ilmaisu tarkoittaa kaikkea (miehen ja naisen) avioliiton ulkopuolista avioelämän harrastamista.

Toiseksi, "[rakkaus] ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa". Minkä totuuden kanssa sitten Paavalilla, ja Nivalalla myös pitäisi kun viittaa Paavaliin, rakkaus sitten iloitsee? Tässä tapauksessa tämä tuli ilmi jo edellisistä sanoista, mutta sama löytyy vieläkin selvemmin myös samasta Ensimmäisestä korinttolaiskirjeestä, luvusta 6: "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa... eivät miesten kanssa makaavat miehet" (Ἢ οὐκ οἴδατε ὅτι ἄδικοι θεοῦ βασιλείαν οὐ κληρονομήσουσιν... οὔτε μαλακοὶ οὔτε ἀρσενοκοῖται). Kyse on siis nimenomaan homoseksuaalisesta käyttäytymisestä, jonka Paavali aivan selvästi torjuu. Se ei ole rakkauden mukaista.

Mitä sitten on rakkaus? Toki jo siteeraamani Paavalin sanat Pyhässä Hengessä, mutta jotakin jäi puuttumaan, joka myös täydellistää Paavalin sanat. Raamatun "syvin sanoma" ei ole rakkaus kahden ihmisen väillä, vaan Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan. Monelle tuttu nk. pienoisevankeliumi sanoittaa tämän ohittamattoman ihanasti: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." Ihmiskunta lankesi Aadamissa ja Eevassa syntiin, siitä asti olemme kaikki olleet syntisiä ja siksi tehneet syntiä, emmekä ole pystyneet täyttämään Jumalan tahtoa. Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa kuitenkin peittää syntien paljouden, jos tämän rakkauden uskolla omistaa omalle kohdalleen. Jeesus täytti Jumalan tahdon, jotta saattaisi peittää syntiemme paljouden. 

Mutta Raamatun opetus on myös, että KOSKA Jumala ensin rakasti meitä niin paljon, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan Jumalaa, joka tarkoittaa Hänen käskyjensä pitämistä (esimerkiksi juuri "älä tee huorin").  

Nivala siis itseasiassa vihkimällä poikansa avioliittoon tuli käyneeksi Raamatun syvintä sanomaa vastaan, koska Paavali Pyhässä Hengessä kirjoitti: "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa... eivät miesten kanssa makaavat miehet". Nivala tukee poikaansa ja epäsuoraan tämän teon kautta muitakin, matkalla kadotukseen Jumalan sanan mukaan. Minä en voi ketään tuomita kadotukseen, enkä tiedä mikä on kenenkin matkan pää kun siirrytään ajasta ikuisuuteen, mutta Raamatun, Jumalan sanan, valossa tuo tie, jolle Nivalat ovat lähteneet ei ole hyvä tie kulkea.

Soisinkin, että jokainen Jumala luoma ja lunastama ihminen (siis kaikki ihmiset, ihan jokainen) kääntyisi pois pahoilta teiltään ja uskoisi Jeesukseen Kristukseen omien syntiensä sovittajana. Toivon, että jokainen (siis aivan kaikki), jo luotuisuutensa perusteella äärettömän arvokas ihminen voisi pelastua iankaikkiseen iloon. Kukaan ei ole alempiarvoinen, kaikki ovat ala-arvoisia Jumalan silmissä ilman Kristusta.

Raamattu ei kuitenkaan ole mikään keittokirja, josta voi poimia sen reseptin mikä itselle sopii. Raamattu on pyhän Jumalan itse ilmoitus. Siitä ei voi ottaa mitään pois. Koska kukaan meistä ei pysty elämään niin kuin elää pitäisi, niin ainoa toivomme on tunnustaa Jumalalle syntimme ja syyllisyytemme ja uskoa ne Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden anteeksi annetuiksi. Tähän kuuluu myös halu luopua omista synneistään. Tämä halu on seurausta Jumalan rakkaudesta.