Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki on luvallista

"Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki on luvallista", kuului Ivan Karamazovin johtopäätös Fyodor Dostojevskin Kirjassa Karamazovin veljekset. Kuinka kaukana nykyihminen on tästä johtopäätöksestä kysyn tässä blogissa.

Olen jutellut monellalailla ajattelevien sekä multiuskonnollisten (suunnilleen kaikki kiinnostaa, ja lopulta ei mikään) että ei-uskonnollisten kanssa. Eikä kukaan heistä ole pystynyt tarjoamaan kestävää pohjaa tärkeille kysymyksille, kuten kysymykselle ihmisyydestä tai oikeasta ja väärästä. Näissä keskusteluissa on noussut oikeastaan vain kaksi vastausta näille kahdelle esimerkki kysymykselleni, niistä kaikkein perustavimmista kysymyksistä:

1. Minun mielipiteeni

2. Valtio

Eikä kumpainenkaan oikein tyydytä.

J. L. Talmonin mukaan taustalla on kaiken objektiivisen (Jumalan) hylkääminen alkaen 1700-luvulta. Talmonin tutkielmassa Totalitaarinen demokratia käydään läpi Ranskan vallankumousta edeltävää ajattelua ja etenkin mitä siitä seurasi. Koska demokratiaa ei vielä oltu juuri kokeiltu käytännössä ennen vallankumousta, valistusfilosofit eivät nähneet näiden kahden motiivin – vapauden ja historian determinoidun päämäärän – välillä ristiriitaa. He uskoivat naiivin positiivisesti, että kun ihminen vapautetaan kaikesta tyranniasta (vallankumous ja valta kansalle), ihmisen perimmäinen hyvyys ja rationaalisuus puhkeaa esiin ja täydelliseen yhteiskuntajärjestykseen päädytään spontaanisti.

Kun Ranskan vallankumouksen meininkien mahdottomuus kävi ilmi, ratkaisu yritykset Talmonin mukaan jakautuivat oikeastaan kahteen: Liberaali demokratiaan ja totalitaariseen demokratiaan. Talmon analysoi hienosti molempia, vaikka keskittyykin analyysissaan ja kritiikissään lopulta totalitaariseen demokratiaan, jonka katsoo monin tavoin ongelmallisemmaksi kuin liberaalin demokratian. 

Tärkeää kuitenkin blogini aiheen kannalta on se, että kumpainenkin versio nosti, vaikkakin erilailla ja erilaisilla lähtökohdilla, valtion keskiöön. Valtiosta tuli mittari kaikelle, mistä nyt tarvitsi yleisesti tietää. Kun kaikki edes suunnilleen objektiivinen hylättiin 1700-luvun ja viimeistään 1800-luvun mittaan, täytyi jotakin saada tilalle, ja tilalle tuotiin valtio. Valtio saattoi sitten päättää, mitä on ihmisyys, mitä on oikea ja väärä. Tämä voi kuulostaa ihan hyvältä: olihan jotakin, jolla saataisiin selville asiat. Mutta ongelmalliseksi tekee tämän se, että alkoi valtapeli: Se taho, jolla on kulloinkin enemmistö, sai päättää oikeastaan kaikesta. 

Tämä kaikki heijastuu rajusti nykypäivään Suomessakin. Nykyään Suomessa eduskunta näyttää saavan päättää esimerkiksi, mitä tarkoittaa mies ja mitä tarkoittaa nainen. Laki sukupuolen vahvistamisesta (nk. translaki) muutti pelin sukupuolen osalta. Valtio päätti, että kuka tahansa voi olla mies tai nainen tahtonsa mukaan. Valtio katsoi voivansa päättää jotakin ihmisyyden perusteista. Tietenkään tämä ei ole oikeasti totta, mutta se vain kuvaa tätä mielettömyyttä.

Kysynkin, voiko joukko (vaikka kuinka "demokraattisesti edustava" sellainen) päättää perimmäisistä asioista, kuten ihmisyys tai oikea ja väärä? Onko tällaisilla päätöksillä mitään pohjaa ilman objektiivista mittaa siitä, mitä on esimerkiksi ihmisyys, mitä on oikea ja väärä? Ilman objektiivista mittaa ei ole kuin subjektiivisia mielipiteitä, jolloin kaikki menettää merkityksensä. Kukaan ei voi sanoa, mitä on oikea ja mitä väärä.

Ateistiksi itsensä luokitteleva politiikan kommentaattori ja Triggernometry -podcastin isäntä Konstantin Kisin lausuu asiasta seuraavasti:

Syy miksi uusateismi on tullut munattomaksi on siinä, että sillä ei ole vastauksia merkityksettömyyteen ja tarkoituksettomuuteen, joista jälki-kristilliset yhteiskuntamme kärsivät. Mikä voisi korjata tämän puutteen? Uskonnollisilla ihmisillä on heidän vastauksensa. Onko meillä muilla?

Minä väitän, että teismin ulkopuolella ei ole minkäänlaisia ratkaisuja (paitsi subjektivismi) ja kristinuskon ulkopuolella ei ole kestäviä ratkaisuja. Kristinuskon ulkopuolella kun ei ole armollista Jumalaa. Jos me menetämme Kristuksen rakastavat, mutta runnellut kasvot, niin meillä ei enää ole armollista Jumalaa. Silloin meillä ei lopulta ole varmaa toivoa syntien anteeksiantamuksesta. Jos meillä ei ole varmaa toivoa syntien anteeksiantamuksesta, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kieltää syntisyytemme tai vaipua epätoivoon. Kumpikin ratkaisu on pidemmän päälle ihmiselle katastrofaalisen huono. Kristuksen rakkauden mukana menee oikeastaan koko länsimainen hyvinvointi, joka on perustunut kristinuskon järjestelmälle. 

Jos Jumala ei ole luonut ja lunastanut sinua, niin sinulla ei lopulta ole yhtään mitään. Ei ihmisyyttä, ei oikeaa ja väärää, ei mitään. Ilman Jumalaa ei ole mitään objektiivista mittaa millekään, ilman Kristusta meillä ei ole hyvää omaatuntoa Jumalan edessä. 

Kristuksessa on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettynä.