Jumalan sana kieltää tatuoinnit -- vai kieltääkö?

Hiljattain vastaani tuli väite, että Jumalan sana kieltää kristityltä tatuoinnit. Ja jos joku on ennen kristityksi kääntymistään ottanut tatuoinnin tai tatuointeja, eikä saa niitä otetuksi pois, on hänen sitten pidettävä itseään esimerkkinä siitä kuinka ei ole hyvä toimia. Tässä blogissa kysyn, onko näin ja pitäisikö kristityn tai kristitylle näin opettaa?

Ensimmäiseen kysymykseen on äkkiseltään helppo vastata. Jos lukee jakeen 3. Mooseksen kirjan luvusta 19, niin helposti tulee siihen tulokseen, että Jumalan sana kieltää tatuoinnit. Jakeesta 28 voimme lukea:

Älkää vainajaa surressanne viillelkö itseänne älkääkä tatuoiko mitään merkkejä ihoonne. Minä olen Herra.

Tietääkseni mikään muu jae ei ainakaan suoraan puhu mistään tatuointiin liittyvästä. Mutta mitä Mooses Pyhässä Hengessä itse asiassa tarkoittaa tässä jakeessa?

Jakeen asiayhteydestä John W. Kleinig kirjoittaa: 

Israelilaisilta oli kielletty noudattamasta niitä suremistapoja, joihin kuului joko hiusten- (19:27) tai kehon pahoinpitelyä [mutilation] (19:28). Näille kielloille ei anneta mitään syytä, paitsi että kehoa ei saanut viillellä kuolleiden takia (19:28; ks. 5. Moos. 14:1). Tällaiset itseä vahingoittavat teot olivat tarkoitetut liittämään elävät surijat rituaalisesti kuolleisiin. Surijat näin tehden osoittivat solidaarisuuttaan kuolleille ja todistivat omaa lojaalisuuttaan heille. Nämä normaalit pakanalliset tavat olivat kiellettyjä, koska ne rohkaisivat palvomaan esi-isiä ja osallistumaan kuolleiden kulttiin.

Jukka Norvanto katsoo ko. jakeeseen liittyen, että käsky ihopiirroksista, ja viisi muuta kieltoa asiayhteydessä, liittyy pakanallisten tapojen kieltämiseen ja siten epäjumalanpalveluksen kieltämiseen.

Mauri Tervonen kirjoittaa ko. jakeesta: 

    Vanhassa raamatunkäännöksessä käytetään tatuoimisesta ilmausta “koristaa itsensä ihopiirroksilla”. Käytetty heprean sana ketovät tarkoittaa yksiselitteisesti juuri tatuointia, ja se tulee kirjoitusta merkitsevästä sanasta ketaav. Nämä ovat Jumalan sanoja Moosekselle, jonka tuli julistaa ne kansalle (1. Moos. 19:1). Kyseessä ei siis ollut vain inhimillinen määräys vaan jumalallinen säädös. Sen tarkoitus oli suojella Jumalan kansaa epäjumalilta ja pahoilta henkivalloilta. Kansan piti palvoa uskollisesti Jumalaa.
    Tatuoiminen oli pakanauskontoihin kuuluva tapa. Niissä ihmiset merkitsivät itsensä tietyillä kuvioilla jonkin jumaluuden tai hengen omaksi. Tatuointikuviot saattoivat liittyä myös jumalien palvontaan. Toisaalta tatuointeja tehtiin myös orjille ja sotilaille, jotta voitaisiin tietää kenelle tai mihin osastoon he kuuluvat.

Kun lukee 3. Moos. 19. lukua pidemmältä huomaa, kuinka kristitylle järjetön on ajatus tatuointien ehdottomasta kieltämisestä. Mikäli haluaisi katsoa, että kielto on ehdoton, niin pitäisi kieltää lihan syöminen, jossa vielä on verta; kieltää hiusten lyhyiksi leikkaaminen ohimoilta (sisältääkö tämä lisäksi oletuksen, että ei saa leikata hiuksia kokonaan pois?) ja kieltää parran reunan turmeleminen (sisältääkö tämä lisäksi oletuksen, että kaikilla miehillä pitäisi olla parta?). Myös perustelu "Minä olen Herra" (kuolleiden palvomisen tai vääränlaisten vainajan suremistapojen lisäksi) tukisi ensimmäiseen käskyyn liittyvää selitystä eli epäjumalanpalveluksen kieltävää selitystä. Jumalan oma (eikä tietysti lopulta kukaan muukaan) saa tehdä tatuoinnistakaan itselleen epäjumalaa.

Luonnollisesti jos tatuoinnit tai jokin tietty tatuointi nousee liian tärkeäksi tai tatuoitu kuva on sopimaton (esimerkiksi rietas tai saatanallinen), niin tilanne on taas eri. Kuitenkin on vaikea sanoa, että Jumalan sanan mukaan olisi absoluuttisen väärin sinällään ottaa tatuointi. Enemmänkin kyse on siitä, miksi tatuoinnin ottaa ja antaako tämänkään asian hallita itseään. Tervonen jatkaa kirjoituksessaan vielä hyvin:

Raamatun mukaan ihmisen ruumis on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama. Hän on myös Pyhän Hengen temppeli. Paavalin mukaan me emme itse omista itseämme, sillä Jumala on ostanut meidät täydestä hinnasta. Siksi meidän tulisi tuottaa ruumiillamme kunniaa Jumalalle, ei itsellemme eikä varsinkaan epäjumalille (1. Kor. 6:19-20).

Voisiko tämän ymmärtää myös niin, että jos tatuointeja(kin) voisi käyttää ruumiissaan Jumalan kunniaksi, esimerkiksi evankeliumin eteenpäin viemiseksi, niin ne olisivat ihan ok asia? Tietysti vielä nousee kysymykseksi se, onko tatuointimuste lopulta kovinkaan terveellistä ihmiskeholle? Onneksi niille näyttää nykyään olevan jo valvontaakin.

Vielä voisi sanoa, että Mooseksen lain nk. seremonialait eivät koske kristittyjä enää. Sen sijaan Jumalan kymmenen käskyn laki on voimassa yhä 2020-luvullakin. Viitaten näihin seremonia lakeihin kirjoittaakin Paavali: jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen. Eli mennyt on ollut vain tulevaisten varjoa. Jo tullut todellisuus, siis ruumis mistä varjo on heijastunut, on Kristus. Kristus on vapauttanut tällaisista säädöksistä kristityt. Ensimmäinen käsky on kuitenkin edelleen voimassa.

Omasta puolestani kuitenkin sanon, että kun syystä tai toisesta Jumalan sana kieltää tatuointien ottamisen, niin se riittää itselleni syyksi, että en tatuointeja ota. Tällä en kuitenkaan sido ketään muuta samaan. Hermann Sassen ajatusta seuraten: Pastorin/teologin pitää pysähtyä siihen, mihin Jumalan sana pysähtyy, eikä mennä edemmäksi. En voi siis väittää ehdottoman vääräksi sitä, mitä Jumalan sana ei selvästi sano vääräksi.

Mutta vaikka jotakin väärää Jumalan edessä olisitkin tehnyt, vaikkapa antanut tatuointien hallita itseäsi, niin Kristuksen sovitustyön tähden voit saada senkin väärän anteeksi. Uskolla omistamalla Kristuksen sovitustyön hedelmän, eli syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, saat sinäkin, syntinen, elää ja iloita Herrassa.