Toimittajilta ja sanomalehdiltä löytyy harvoin teologista asiantuntemusta



Anna-Stina Nykänen kirjoitti 19.2 Helsingin sanomiin taidejutun seksuaalisesta häirinnästä kuvataiteessa otsikolla "Väinämöinen otti opikseen". Jutun laadusta kuvataiteen suhteen maallikkona en osaa sanoa, mutta teologin näkökulmasta juttuun oli eksynyt selkeä virhe. Nykänen kirjoittaa:

"Esimerkiksi venetsialaisen renessanssimaalarin Jacopo Tintoretton (1518–1594) maalauksissa on usein tämä asetelma. Tunnetuin niistä on Susanna ja vanhukset, jonka viaton nimikin tuntuu hullulta, kun keskiössä on alaston nainen ja kaksi irstasta ukkoa vaanii häntä.

Susanna ja vanhukset perustuu Raamatun tarinaan, jossa nuori nainen on päästä hengestään, mutta lopulta arvovaltaiset ahdistelijat saavat ansionsa mukaan."

Virhehän on siinä, että tarina Susannasta ja vanhuksista/vanhimmista ei kuulu Raamattuun, vaan Raamatun ulkopuolelle apokryyfisiin Danielin kirjan lisäyksiin. Tämä Nykäsen virhe on nyt vain hassu virhe, joka selittyy sillä, että ei ole ymmärrystä edes kirjakokoelma mielessä (puhumattakaan muuten) mitä on Raamattu. Tämä virhe ei kuitenkaan ole tämän blogin aihe, vaan virheen jatko kommentointi.

Toinen toimittaja Samuli Suonpää lähtikin korjaamaan virhettä, höystäen sinänsä asiallista korjaamista omilla kommenteillaan. Nämä kommentit eivät sitten enää olekaan asiallisia, vaan osoitusta joko asenteellisuudesta tai huonosta asiantuntemuksesta. Suonpää kirjoittaa:

"Jos avaat Raamattusi – se on aina hyvä idea – etsiäksesi ASNykanen mainitseman kertomuksen Susanna ja vanhukset (po. vanhimmat!), saatat joutua etsimään pitkään. Se johtuu siitä, että Raamattusi ei ole kokonainen. [...] Mikäli Raamatustasi ei kertomusta löydy, Raamattusi on vajaa. Mars kirjakauppaan! Raamattua ostaessa kannattaa aina huolehtia siitä, että saa kokonaisen. Käyttökelpoinen Raamattu sisältää myös VT:n apokryfikirjat."

Taustalla onkin ajatus, jonka yksi kommentoija tiivisti: "Raamattu on muuttunut paljonkin aikojensa saatossa". Eli siis muuttunut, ei siis luotettava. Muuttunut, eli emme tiedä mitä siinä oli alunperin. En tiedä mikä tällaisella ajatuksen juoksulla itse vähän sitä jatkaen on takana, mutta arvaus on, että kristinuskolta pohja pois, ja jos jotain samaa nimeä kantavaa halutaan ylläpitää tilalla, niin se rinnastuu joulupukkiin ja tonttuihin.

Ymmärrän, että Suonpäällä ja kumppaneilla ei ole ymmärrystä sellaisesta ajatuksesta kuin Pyhä Henki johdattamassa Raamatun kirjakokoelman kirjoitusprosessia. Ajatusta, jonka mukaan Raamatussa on juuri ne kirjat ja sanat, jotka siellä kuuluukin olla. 

Ongelma on vain se, että Suonpaan esittämät ajatukset eivät vastaa todellisuutta. Vanhan testamentin apokryfikirjat olivat jo Jeesukselle (maan päällä tallatessaan) Raamatun ulkopuolisia kirjoja. Vanhan testamentin kaanonista ja Raamatun arvovallasta (ja myös Uuden testamentin kaanonista) olen jo jotakin kirjoittanutkin. Ei ole niin, ettei olisi ollut ajanlaskun alussa selvillä mitä kuuluu Raamattuun (silloin ei ollut meidän näkökulmasta kuin Vanha testamentti -- Jeesuksen ja apostolien Raamattu). Septuaginta on oma kokonaisuutensa ja vaikkapa Ortodoksisen kirkon kaanon oma kokonaisuutensa, mutta voidaan hyvällä syyllä uskoa, että ajanlaskun alun juutalaisuudessa kyllä tiedettiin, mitä kirjoja kuuluu Raamattuun (heprealaiseen kaanoniin). On harhaanjohtavaa väittää jotakin muuta. Ja voimme hyvällä syyllä sanoa, että Jeesus seurasi tätä kaanonia, eikä mitään tai minkäänlaista laajennettua versiota siitä.

Muutenkin elää jotenkin kumman syvällä populaarissa, ei asiantuntevassa, keskustelussa ajatus siitä, että Raamattu olisi muodostunut jotenkin "sattumalta". Vaikka ei Pyhän Hengen johdatukseen uskoisikaan, niin silti aina kun Raamatun kaanonista on päätetty, niin ei ole päätetty mitä kirjoja Raamattuun tulee, vaan todettu kanonisen arvovallan saaneet kirjat. Todettu vallitseva asiantila. Eikä mitenkään mielivaltaisesti, vaan tarkkojen kriteerien pohjalta. Uuden testamentin osalta: Apostolisuus (eli kirjoituksen taustalla täytyy olla apostoli auktoriteetteineen), oikeaoppisuus (eli Vanhan testamentin ja apostolien opetuksen mukaisuus), katolisuus (eli kirjoitusta luetaan yleisesti muuallakin kuin jossain Äkäslompolossa) ja liturgisuus (laaja jumalanpalvelus käyttö).

Meidän käsissämme toivon mukaan kuluva suomenkielinen käännös Raamatusta ei ole jotenkin puutteellinen tai epätäydellinen. Tottakai Raamattua kannattaa ja kristinoppia pohtiessa pitääkin lukea alkukielillä (kreikka ja heprea), mutta ei silti ole epävarmuutta siitä mitä kirjoja Raamatussa pitäisi olla. Edes Uuden testamentin kaanonin muodostuessa ei ollut missään vaiheessa jotakin hirveää kiistaa siitä, että "ai kauheata, mitä mitä kirjoja tähän nyt kuuluu???", vaan se kyseessä oli tarpeensanelemana vakioitunut suhteellisen rauhallinen prosessi (tarve: harhaopettajat, kuten Markion).


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sensuroitu Raamattuko? "Sensuroitu" baybusterin testissä

Jallujournalismista todellisiin ratkaisuihin

Sateenkaaripajat -- markkinointifloppi vai jotain muutakin?