Baylogia

  Sanna Marin piti toimitusministeriön pääministerinä puheen New Yorkin yliopiston valmistujaisseremoniassa 17.5. Marin oli yksi kunniatohtorin arvonimen saaneista. Marinista ja yliopiston päätöksistä voi olla montaa mieltä, mutta onhan hän paljon saavuttanut ja monien mielestä hyvin toiminut nuoreen ikäänsä nähden. Itse puhe on puhtaasti puheena arvioiden hieno puhe. Onko Marin kirjoittanut sen itse, en tiedä, mutta ainakin hänen täytyi puhua se itse ja hyväksyä siten puhe. Puheista ja retoriikasta yhtään tietävä arvostaa tällaisia puheita. Itse puheen sisältö on Marinin kaltaiselle poliitikolle suurimmalta osalta aika tavanomainen. Siinä ei isossa kuvassa ole sinällään mitään kummallista. Blogin arvoiseksi puheen tekee yksi puheen osa, jolle Helsingin sanomat (HS) vielä omasta näkökulmastaan antoi "megafonin". HS otsikoi juttunsa " Marin vaati New Yorkissa pitämässään puheessa jokaista valitsemaan puolensa arvojen taistelussa: ”Keskitietä ei ole” " Itse osio Mari...

Olen miettinyt viime aikoina identiteettikysymyksiä. Pelko pois, en ole identiteettikriisissä, enkä varsinkaan lähdössä taisteluun tuulimyllyjä vastaan yrittämällä vaihtaa sukupuoleni. Identiteettini on tukevasti Kristuksessa, kuten toivoisin kaikilla muillakin olevan. Ja tämä identiteetti on vahvempi kuin muut mahdolliset identiteetit.  Pohdintani on ollut Carl R. Truemanin ajatusten ympärillä (laiskan versio Strange New World ja varsinainen kirja The Rise and Triumph of the Modern Self ), siinä miten ne hienosti heijastuu nykypäivään. Trueman ajattelee, että identiteettikriisi länsimaissa johtuu perusarvojen romahtamisesta, niiden peruspilareiden romahtamisesta, joiden varaan ihmisten identiteetti on rakentunut. Eli uskonto, kansallisuus ja perhe/suku/tietyin varauksin yhteisö. Tämän pohdinnan käynnistäjänä oli nyt nk. "Käärijä-ilmiö", joka on täyttänyt joka tuutin. Älkää ymmärtäkö väärin: On hienoa että suomalainen pärjää, ei mitään pois siitä. Ja Käärijä kyllä ansaitsee ...

  Tänään on äitienpäivä. Kirjoitin vähän aikaa sitten naistenpäivän yhteydessä naiseudesta ja jotakin siitä millaisessa kriisissä se on ja miten se pitäisi nostaa sille kuuluvaan arvoonsa. Sivusin silloin myös äitiyttä. Nyt kirjoitan äitiydestä vielä vähän lisää. Äitiys on erottamaton osa sitä, mikä tekee ainutlaatuisella tavalla naisesta naisen. Potentiaali saada (miehen kanssa) lapsia on erottamaton osa naiseutta. Kaikki naiset eivät ole äitejä, mutta kaikki äidit ovat naisia. Jos "lisääntymisen" aspekti kadotetaan naiseudesta, olemme menettäneet valtavan palan naiseutta. Silloin myös todetaan, että kaikki naiset ovat käytännössä verrattavissa miehiin. Päädytään lähelle sitä kauheaa ajatusta, mitä feminismi on vastustanut, että naiset olisivat vain heikkoja ja huonoja miehiä. Äitiys on vähän joka näkökulmasta arvokasta. Yhteiskunta ei pärjää ilman äitejä ja perheitä. Meitä ketään ei olisi ilman äitejä edes olemassa. Jokaisella meistä on äiti. Silti äitiys on todella ala-ar...