"Se on vain sinun tulkintasi" -- Raamatun tulkinnasta

 

“Se on vain sinun tulkintasi”. “Kaikki on vain tulkintaa, mitään yksiselitteistä totuutta ei ole”. Näihin lausumiin tiivistyy paljon monen nykypäivän ihmisen ajattelusta, mitä tulee Raamattuun ja Raamatun tulkintaan. Mutta onko näissä ajatuksissa mitään järkeä? Väitän, että ei ole. Jos kaikki olisi vain tulkintaa, jos olisi vain minun tulkintani, sinun tulkintasi, naapurin Peran tulkinta, paavin ja piispojen tulkinta jne., niin olisi vain tuhoton määrä tulkintoja ja Raamatun tulkinta kävisi merkityksettömäksi ja turhaksi. Miksi Raamattua pitäisi edes tulkita, jollei ole olemassa oikeaa Raamatun tulkintaa? Ikävä kyllä, juuri näin taitaa moni ajatella nykypäivänä, ja siitä seuraa se, että jokainen tekee jonkin itsemääritellyn ja siksi epämääräisen “rakkauden” nimissä mitä tykkää. 

Raamatun lukeminen ja tulkitseminen on kuitenkin mielekästä, ja se on sitä siksi, että on olemassa oikea Raamatun tulkinta. Ja kun on olemassa oikea Raamatun tulkinta, niin osakseen senkin takia meillä on varmuus pelastumisesta iankaikkisesta kadotuksesta. Toki kaikki riippuu ja perustuu edelleen Kristuksessa ja Kristukseen, jopa Raamatun luotettavuus, mutta silti Raamattua voi tulkita oikein. 

Tässä kirjoituksessa nostan erityisesti esiin Raamatun sinänsä varsin yksinkertaisista tulkintaperiaatteista lain ja evankeliumin erottamisen ja Kristologisen eli oppiin Kristuksesta ja Hänen työstään keskittyvät tulkintaperiaatteet. Ennen kuin menen niihin, lausun kolmesta mielestäni tärkeästä ensin lyhyesti. 

Sen enempää perustelemattomana taustaoletuksena minulla on tässä, se että Raamattu on kokonaan Jumalan pyhää sanaa, joka on täysin eri kategoriassa kuin mikään ihmismielestä lähtenyt, vaikka kirjoittaja olisi kuinka pyhä kirkkoisä tahansa. Onhan Kaikkivaltiaan sanat totuudelliset, luotettavat ja erehtymättömät. Tämä tausta toki antaa jo oman sävynsä Raamatun tulkintaamme. 

Ensiksi Raamattua tulee tulkinta ensisijaisesti kieliopillis-kirjaimellisesti. Eli sen mukaan kuin on kirjoitettu, eikä hakea mitään syvempää merkitystä mistään. Tästä tulee poiketa vain jos Raamattu itse antaa syyn ja aiheen sille. Eli jos vaikkapa Raamattu kertoo Eqyptin orjuudesta vapautumisen yhteydessä Israelin kansan ylittäneen punaisen meren, niin kansa todella Jumalan ihmeellisen teon seurauksena ylitti punaisen meren, kuten Apostolien teot ja Heprealaiskirje asian ilmoittavat. Israelin kansa ei siis ylittänyt esimerkiksi jotakin lätäkköä Niilin alajuoksulla, suistoalueella, jossa ylitys vesimassojen välistä olisi ollut inhimillisesti ajatellen helpompaa ymmärtää. 

Toiseksi Raamattu itse selittää itseään. Tai toisin sanoen vaikeita raamatunkohtia tulee selittää helpompien raamatunkohtien avulla. Jos nyt vaikkapa ilmestyskirjan luvun 20 sanat tuhatvuotisesta valtakunnasta tai hallintavallasta saavat silmät pyörimään päässä, niin sitä kannattaa selittää vaikkapa Jeesuksen öljymäellä pitämän puheen valossa Matteuksen evankeliumin luvussa 24. 

Kolmanneksi uskontunnustukset ovat hyvä Raamatun tulkinta-avain. Niihin on kerätty kristillisen uskon kannalta keskeisiä tai keskeiset asiat, ja niiden kanssa ei ainakaan voi Raamatun tulkintamme olla ristiriidassa tai olemme pahasti metsässä. Apostolinen uskontunnustus, Nikean uskontunnustus, Augsburgin tunnustus nyt tärkeinä esimerkkeinä. Nämähän ovat kaikki lueteltu Luterilaisissa tunnustuskirjoissa, mitä meidän kirkossa tunnustetaan tai käytetään. Esimerkkinä tunnustuksen ohjaamasta tulkinnasta vaikkapa Apostolisen uskontunnustuksen sanat “joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta”. Vaikka meidän järkemme kuinka sanoisi, että ei mitenkään kukaan voi syntyä noin ihmeellisellä tavalla, niin emme saa selittää Raamatun selviä kohtia tästä kieroon. Huomatkaa myös, että tiukkaa on tehnyt aivan kaikille ihmisille tämä Jeesuksen syntymätapa neitsyestä. Sitä on pidetty aina mahdottomana ja siksi se onkin Jumalan ihme ja ainutkertainen tapahtuma. 

Siinä oli kolme tärkeää Raamatun tulkintaperiaatetta. Muutaman muunkin voisin nostaa esiin, mutta toisella kertaa sitten. Nyt katsotaan seuraavaksi vielä vähän tarkemmin lain ja evankeliumin erottamista ja kristologista tulkintapaa. 

Lain ja evankeliumin erottaminen on periaatteessa lapsellisen helppo asia, mutta toisaalta se on kristillisen opetuksen vaikeimpia asioita. Tai näin on, luottaen ihmisen syntisyyteen, osoittautunut olevan. Eli käytännössä kyse on siitä, että laki, eli Jumalan säätämykset/vaatimukset, vaatii sinulta asioita: Tee tämä, älä tee tuota. JA evankeliumi, eli Jumalan lupaukset, antavat sinulle jotakin ilmaiseksi, lahjaksi. Koko Raamattu voidaan karkeasti jakaa lakiin ja evankeliumiin. Toki tämä ei ole aina ja joka kohdassa mielekästä, mutta usein se on ensiarvoisen tärkeää. Jollei lakia ja evankeliumia tarkasti eroteta toisistaan, niin menee kristillinen opetus sekaisin. Tulee lakia, jossa on mukana pikkuisen evankeliumia, JA evankeliumia, jossa on mukana pikkuisen lakia. 

Jos laissa on mukana, sekaisin evankeliumia, ei laki täytä tärkeintä tehtäväänsä eli osoita meitä syntisiksi Jumalan edessä. Se ei osoita meidän toivottomuuttamme Jumalan edessä ja meidän Jumalan armon kaipuutamme. Laki ei näytä meille, että me emme pysty täyttämään lain vaatimuksia, jos lain vaatimukset on pehmennetty, loivennettu evankeliumilla. Silloin ihmiselle mahdottomasta tulee ihmiselle jotenkin tai jotenkuten mahdollista. 

Jos evankeliumissa on mukana, sekaisin lakia, niin silloin se ei enää ole evankeliumia. Se ei välitä Jumalan ehdottomia ilmaisia armonlupauksia. Evankeliumi jää piippuun, eikä täytä sille asetettua tehtävää. Apostoli Paavali kirjoittaa galatalaisille: 

 “Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.” 

Galatian maakunnan seurakunnissa oli siis eräät opettajat sekoittaneet evankeliumiin lakia. He olivat väittäneet että ilmainen, ehdoton, pelkästään uskon kautta omistettava Jumalan armo Kristuksessa, syntien anteeksiantamus, olisi jotenkin epätäydellinen. Sen lisäksi täytyisi noudattaa juutalaisuuteen kuuluvia asioita, kuten suorittaa ympärileikkaus, siis tiedätte varmaan mistä ottaa pala nahkaa pois. Lisäyksien jälkeen evankeliumi, eli hyvä sanoma Jumalan armollisuudesta Jeesuksen sovitustyön tähden, oli saanut jotakin lisää: Jumala on kyllä armollinen, JOS Kristuksen sovitustyöhön turvautumisen lisäksi vielä leikkaat sen esinahkasi. Eli tilanne oli matemaattisesti ilmaistuna Jumalan armo + jotakin. Tässä tapauksessa se ympärileikkaus. Nykypäivänä sitten se "jotakin” voikin sitten olla jotakin ihan muuta. Laki kuitenkin sekoittuu ihanaan evankeliumiin. 

Seuraavaksi kristologisesta Raamatun tulkinnasta. Eli siis koko Raamattua, etenkin tämä erottuu Vanhan testamentin puolella, tulee lukea Kristuksen kautta, Kristuksen läpi, Kristusta etsien. Hepreankielen totisten osaajien mukaan jopa jokainen Raamatun sana sisältää Kristuksen ja jotkut väittävät, että jopa jokainen heprean kirjain sisältää Kristuksen. Jollet ole vielä löytänyt jostakin sanasta Kristusta, niin et ole porautunut sanaan vielä riittävän syvälle, vaan olet jäänyt pinnalle sitä tarkastelemaan. Olen samaa mieltä. 

Mutta vaikka ei mentäisi mihinkään hifistely tasolle, niin Raamatun keskus, päällekirjoitus, sanoma, merkitys, kaikki, on Kristuksessa. Jopa niin pitkälle, että kun yhdistää Raamatun ensimmäisen ja viimeisen kirjaimen alkukielissä, niin saadaan heprean konsunantit “b” ja “n” ja siitä tulla tupsahtaakin vokalisoituna “Ben” eli Poika. Eli Kristus. Tärkeitä kristologisia tulkinta tapoja on kristologiset teemat halki Raamatun. Annan esimerkin: 

Siemen. Alkaen ensimmäisestä evankeliumin julistuksesta heti syntiinlankeemuksen jälkeen, kun luvattiin "vaimon Siemen", 'joka rikkipolkee kärmeen pään', Siemen -teema kulkee läpi Raamatun. Se ponnahtelee esiin sieltä täältä jatkuvasti. Esimerkiksi Jumalan lupaus Aabrahamille “Siemenestä, jossa tulee siunatuksi kaikki kansat” ja saman lupauksen toistamisesta Iisakille ja Jaakobille ja Jaakobissa koko Israelin kansalle. Tai yksi tärkeimmistä Messias/Kristus -profetioista 2. Samuelin kirjassa, luvussa 7., jossa Daavidille luvataan kuninkaallinen jälkeläinen, "Siemen", jonka kautta lupaus pelastuksesta toteutuu. Tähän Siemen -lupaukseen viittaa myös Paavali kun hän kirjoittaa: “Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu'. Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksessa [tai Kristuksen Jeesuksen yhteydessä] saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: 'Ja siemenille', ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: 'Ja sinun siemenellesi', joka on Kristus.” Kristus on siis tämä jo Aadamille ja Eevalle luvattu Siemen, joka pelastaa kaikki kansat iankaikkisesta kadotuksesta. 

Vanhassa testamentissa myös pelastutaan ja puhdistutaan synnistä ja saastaisuudesta jatkuvasti veden kautta. Nooa pelastui veden kautta, Mooses-lapsi pelastui veden kautta, israelin kansa pelastui Eqyptin armeijalta veden kautta. Eli tässä on selkeä viittaus pyhästä kasteesta, eli kasteesta Jeesuksen kuoleman ja kuolleista ylösnousemuksen osallisuuteen. Samaan viittaa myös vaate-teema alkaen niistä nahkavaatteista, jotka Jumala puki Aadamin ja Eevan ylle, jotta heidän häpeänsä ei näkyisi. Ja monet muut teemat, kuten vaikkapa esikoisteema. 

Mutta merkittävä kristologisen tulkinnan puoli, jonka vielä halua nostaa tänään esille on Paavalin tapa lukea Raamatun ensimmäistä sanaa hepreaksi Be-reshit, ja teen siitä sitten johtopäätöksiä.

Kolossalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa: “Sillä hänessä [siis Kristuksessa] luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” Raamattuhan alkaa suomenkielisessä käännöksessä “Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Hepreassa ensimmäinen sana siis oli Be-reshit. Siinä on etuliite “be” ja pääsana “reshit”. “Reshit" tarkoittaa esimerkiksi “alussa” ja “esikoisessa”. Etuliite “be” sen sijaan antaa pääsanalle – sanon mielummin “Esikoinen”, koska se viittaa nimenomaan Jumalan Poikaan, Kristukseen – juuri ne merkitykset, jotka Paavali sille antaa: Hänessä luotiin kaikki... kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, ja Hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 

Kun Paavali voi Pyhässä Hengessä nähdä näin paljon tässä yhdessä sanassa, muistatte ehkä mitä kirjoitin Raamatun sanoista – kaikista löytyy Kristus, niin on aikamoisen varmaa, että me voimme jatkaa samalla tulkintaperiaatteella eteenkinpäin Ensimmäistä Mooseksen kirjaa. Esimerkiksi jos Mooses jatkaa “Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä”, niin suomenkielisen käännöksen tulkinta heprean sanasta ruah eli “Jumalan Henki” on perusteltu. Jos Isä on Pojassaan, Esikoisessaan, luonut kaiken, niin Ruah ei voi olla vain “tuuli” mikä on yksi mahdollinen merkitys, eikä mikä tahansa “henki”, vaan nimen omaan Jumalan Pyhä Henki. Koko Kolmiyhteinen Jumala oli läsnä luomisessakin. Ja läpi koko Raamatun vaikka sitä ei aina täysin suoraan sanottaisikaan. 

Nostan yhden esimerkin siitä, miten Kolmiyhteinen Jumala on nähtävissä muuallakin Vanhassa testamentissa: Juutalaisuuden varmaan tärkein uskontunnustus Shema Israel alkaa 5. Mooseksen kirjassa seuraavalla tavalla: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi". Tämä suomenkielinen käännös on ihana, koska se mahdollistaa hepreankielen oikean tulkinnan. Jos Herra on "yksi", niin olettaisi, että "meidän Jumalamme" viittaisi yksikköön, yhteen Jumalaan. Eli kankeahkosti suomeksi: "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumala, Herra on yksi." Mutta heprea kuuluu kankeahkosti "Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalat, Herra on yksi." Tästä sitten on veistelty kyseenalaisilla tutkimuksen lähtökohdilla, että selvä polyteismi, eli monijumalisuus, tai vähintään monolatria eli monia jumalia, mutta vain yhtä palvotaan niistä, jota sitten on korjailtu myöhemmin monoteismiin eli yksi jumalisuuteen. Niinpä niin, tai sitten kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Silloin voidaan hyvin sanoa "meidän jumalamme, Herra on yksi". 

Kristus on siis mukana siellä missä Raamatun Jumala on Raamatussa mukana. Kristus on pohja kaikelle, ilman Kristusta ei rakennu kunnolla lopulta mikään, ei Raamatussa, eikä Raamatun ulkopuolellakaan. Puhuttelevaa onkin se, että Paavali kirjoittaa, että kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä Kristuksessa. Toteankin, että mikäli et löydä Raamatusta Kristusta, et tulkitse Raamattua oikein. Mikäli et löydä syntiesi Sovittajaa, niin jäät köyhäksi. Kristuksessa on lopulta kaikki: eläminen, kuoleminen, uudestisyntyminen, pelastus, kaikki. Missouri synodin kärkipään teologi David P. Scaer toteaakin hyvin tiivistäen: Kaikki teologia on kristologiaa. Siitä on siis myös Raamatun tulkinnassa kyse.